Posts Tagged: Omnipollo

Maaliskuinen iltapäiväsessio

Eräänä maaliskuisena sunnuntaina oli tarkoitus kokoontua pienimuotoisesti kokeilemaan muutamaa hypetetyn Pips Meaderyn meadia ja sekalaista olutkaartia. Ei muuta kuin asiaan. Session avasi Aslinin Beer Drinking Is Not A Crime joka oli miellyttävän kaurainen ja pehmeä neipa-dipa. Kuivahko ja ilman hop burnia mikä oli sopiva avaamaan sessiota. Heti perään lähdettiin Pipsin linjoille. Moiety tarjoili reilusti hunajaa tuoksussa […]

Vuoden ensimmäinen viikonloppu

Vuosi oli juuri ehtinyt vaihtua ja edellisviikonlopusta oltiin toivuttu, kun oli jälleen aika kokoontua olutvetoisella agendalla Helsingin Harjussa. Mukana oli Jenkkilän tuliaisia eri reissuilta ja muuta sekalaista. Illan avasi Loka Pollyn Chinook Vic Secret India Pale Ale jonka tuoksu oli hieman tunkkainen mutta maku tuuhean humalainen. Lämmetessään humalat tuntuivat kuitenkin hieman vanhoilta tölkin ollessa jo […]

Kuukauden kohokohdat: heinäkuu

Heinäkuussa parhaat oluet nautittiin Tukholman reissulla, josta olikin kolme erillistä kirjoitusta. Tämän ohella tuli piipahdettua pikaisesti SOPP:issa CBH:ssa Stadissa sekä juotua olutta kotioloissa. Reissun oluiden ohella ei kovin montaa huippua tullut vastaan vaikka liuta hyvää keskitasoa tuli toki nautittua. SOPP:in CBH:n mieleenpainuvin olut oli kotimaisen Coolheadin Thai Me Up. Hieman epäilyttävältä Thaimaan höysteiden sekoittaminen hapanoluen kanssa […]

Kuukauden kohokohdat: kesäkuu

Kesäkuun parhaimmistoa on puitu mm. pitkään odotetun The Lost Abbey -illassa ja perinteisemmän bottlesharen yhteydessä. Tässä muutama muu sekalainen ja mainitsemisen arvoinen olut. Kevyemmän osaston edustajana toimi mm. Russian Riverin Sanctification. Panimon golden ale brettalla on tuoreehkona miellyttävä ja kevyt olut, mutta tällä kertaa napattiin kellarista muutaman vuoden ikäinen yksilö. Brettan olisi odottanut kuivanneen olutta vielä voimakkaammin, […]

USA osa 4: Matka Los Angelesiin ja bottleshare

Berkeleystä lähdettiin ajelemaan etelään Highway 1:stä ja pikavisiitti idyllisessä pikkukaupungissa Montereyssä käänsi kurssin takaisin 101:lle, jota paahdettiin kuvankauniiseen Pismo Beachiin asti. Huikea auringonlasku siivitti lähiravintolan erinomaista meksikolaistyylistä ruokaa, joka huuhdeltiin alas massatuotetulla vaalealla laagerilla. Aamulla suunta otettiin etelämmäksi ja Malibun kauniin rantareitin kautta lähestyttiin Santa Monicaa, jossa jäätiin samantien jumiin Los Angelesin äärimmäisen jumittavaan liikenteeseen. […]

Matkavalmisteluja

Tammikuu on ollut suhteellisen hiljainen olutkuukausi. Joulun ja uudenvuoden jälkeen ei toki koittanut tipaton/ipaton/dipaton tai mikään muukaan vaan normaali arki ilman sen suurempia oluttapahtumia. Muutama olut satunnaisesti stadissa, Verified Venueiden selailemista uusien oluiden toivossa ja kotikellarin tyhjentämistä kun ei uusia oluitakaan jaksanut tilata. Ehkä on ihan hyvä aloittaa vuosi normaalia rauhallisemmin ja odotella esim. Ratebeer […]

Kuukauden kohokohdat: lokakuu

Lokakuussa oli pari reissua Tukholmaan ja niiden yhteydessä luonnollisesti maisteltiin hieman “isomman maailman” meininkiä sekä kotioloissa että ravintolasaralla. Goose Islandin “Prop” oli muutenkin hyvien oluiden täyttämän kuun huipennus mutta oli myös hauska maistella kellarin antimia vanhempien oluiden merkeissä. Olihan siellä olutmessut ja vähän hollantilaisten tap takeoveriakin Stadissa. Pari uutta maatikkiäkin tuli, #85 oli Malta. Tässä […]

Kuukauden kohokohdat: syyskuu

Taas yksi kuukausi takana mutta jossa oluen merkeissä hieman vähemmän merkittäviä tapahtumia, pl. tietysti Zwanze (kts. viime vuoden raportti) ja Ota Olut, jotka olivat kummatkin hauskoja tilaisuuksia. Lisäksi kuukauteen mahtui myös kaverin 4000. oluen kunniaksi vietetty ilta. Ota Olut oli laajentunut viime vuodesta ja piha-alue oli suurempi kuin aiemmin. Varsinkin Pien -tiskillä ja viereisessä Hiisi/Donut […]

Kuukauden kohokohdat: heinäkuu

Heinäkuu huipentui heti alkukuusta Kööpenhaminan reissun osalta joka oli olutmielessä erinomainen. Loppukuu maisteltiin oluita siellä sun täällä, mm. muutama mainio bottleshare Tukholmassa ja pari pikavisiittiä SOPP -tapahtumaan Helsingissä mahtui mukaan. Oli myös hienoa olla osa uusinta Lahtikko -zineä. Kannattaa kyseinen julkaisu tsekata jos ei vielä ole ns. hallussa. Tässä tiivistettynä kuukauden mainitsemisen arvoiset olutjorinat. Tukholmassa […]

Parilla oluella lauantaina

Taas oli aika viritellä makuhermot ja vapaavalintainen täppäys-/reittaustyökalu sillä illan ohjelmassa oli olutta ja juustoja hyvässä seurassa. Osa porukasta oli ollut reissussa kevään aikana tuoden illan sessioon mielenkiintoisia oluita. Tällä kertaa kattaus oli varsin kirjava eri tyylejä eri maista. Pidemmittä puheitta mentiin suoraan asiaan. St. Feuillienin Saison oli hyvä veto alkuun. Tämä saison meni enemmän hunajaisuuden […]