Niistä vahvoista oluista…

Nyt kun kotimaassa höyryää keskustelu huimasta 0,8% rajan korotuksesta ja muista hurjista uudistuksista, on hyvä hetki muistella hieman vahvempia oluita. Pari viikkoa sitten maisteltu Het Uiltjen Old Enough To Drink herätteli muistot astetta tujuimmista oluista henkiin. Voiko olut olla hyvää yli 20% vahvuisena? Onko se edes olutta enää? Ovatko vahvat oluet portti tiellä turmioon? 4,7% rajan ollessa kuin siirtomaa-aikojen rajanvedot, käydään tässä nyt läpi niitä ihan oikeasti hippusen vahvempia liemiä. Tässä sekalaiset selitykset ja ajatustenvirtaa aiheesta by yours truly.

The Bruery on hyvä esimerkki panimosta joka taitaa 15-20% kategorian vahvat oluet, mutta keskitytään tällä kertaa yli 20 sadasosan pirtelöihin mitä eri panimot siellä ja täällä ovat keitelleet kasaan. Osa näistä muistuu mieleen lähinnä viinaisina virityksinä, osa taasen muistuttaa enemmän portviinejä tai sitten puhtaasti tisleitä. Pahimmillaan prosentit nostavat vahvan oluen viinaisuutta, mutta parhaimmillaan muut elementit peittävät viinaisuuden ja oluesta avautuu hyvin erilainen kokonaisuus. Hyvä esimerkki on Samuel Adamsin Utopias -sarjan oluet joissa liikutaan 27-29% haarukassa, riippuen vuosikerrasta, mutta joka on kuin portviinin ja konjakin/rommin mainio hybridi. Kyseisessä sarjassa vuosikerrat vaihtelevat prosenttien lisäksi myös sisällön suhteen – eri oluita eri vuosilta kypsytettyinä eri tynnyreissä. Muutaman vuosikerran perusteella on kyseinen olut(sarja) tehnyt lähtemättömän vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Näissä esimerkiksi 10. vuosikerran juhla-Utopias sisälsi lähes 20-vuotiasta ja nuorempia oluita sekoitettuna uuteen uskoon. Vanhojen vuosikertojen sekoittaminen on viskien saralla yleistä mutta oluissa näitä harvemmin tulee vastaan.

Lähes samoissa prosenttilukemissa (tarkalleen sanottuna 26,1%) liikkunut Mikkellerin Black Fist oli taas toisesta ääripäästä – viinainen, tunkkainen ja epätasapainossa. Ehkä tämä kymmenessä bourbontynnyrissä kypsytetty jättiläinen vaatisi pitkän kellaroinnin asettuakseen aloilleen tai sitten ei. Kun puhutaan tanskalaiskemistin oluista, on Mikkellerin Black 黑 -sarjassa tullut vastaan vaihtelevia teoksia – viinainen ja sekava Black 黑 Sauternes Edition ja herkullisen makea mutta syntisen synkkä Black 黑 Grand Marnier Edition – kummatkin 21%. Laatu ja määrä eivät aina välttämättä kulje käsi kädessä ko. panimon kohdalla mutta onnistuessaan Mikkeller nousee erinomaiselle tasolle.

Brewdog on kunnostautunut hyvin vahvojen ja kokeellisten oluiden saralla. The End of History oli 55% vahvuisena äärimmäisen epämiellyttävä ja tunkkainen. Jopa muutaman senttilitran annosta oli vaikea saada alas kurkusta. Ehkä pullon ulkomuoto roadkillin yhteydessä aiheutti jonkin sortin mielenyhtymän, mutta joka tapauksessa se oli harvinaisuudestaan huolimatta lähes tulkoon juomakelvoton. Toisaalta panimon kaksi klassikkoa ovat hyvässä hapessa – Sink The Bismarck! (41%) on lähes humalaöljymäinen sipperi joka sammuttaa humalan janon varsin mainiosti ja Tactical Nuclear Penguin (32%) on taasen stoutista viritelty steroidiversio jonka pariin on aina hauska palata. Watt Dickie oli 35% vahvuinen eisbock shottiformaatissa joka muistaakseni tuli vastaan jossain oluen ja ruoan paritusillassa, muttei jäänyt mieleen erityisemmin paitsi että sinä iltana ruotsalainen palkittu (?) kokki oli keittänyt kurkkua paritusruokalajiksi (?). Brewdogin ystävänä täytyy toki mainita Hop Shot, jota on kevään aikana tullut nautittua pariin otteeseen. Tiukka humalaöljyshotti joka oli varsin hyvässä jamassa reippaan 22% tukemana mutta sopivan pienessä pullossa. Brewdogilla on aina paikka Hankalan Asiakkaan sydämessä vaikka osa kokeiluista meneekin huti.

Jos katsomme etelämpään, on De Struisen persoonallinen panimomestari Urbain Cotteau viritellut vaikka minkälaisia oluita Black Damnation -sarjassaan. Sielläkin on jäätislaamista ja ties mitä tynnyriviritelmiä, mutta tässä yhteydessä on hyvä mainita Black Albertin kolme eisbock -versiota, joita on myös kotimaassakin esim. Pintissä ollut tarjolla. 40-41% luokassa kisailevat “on Steroids” versiot olivat lähinnä viinaisia shotteja mutta Black Albert vintage 2012 on Steroids aka BA OS-1 oli näistä kolmesta paras. Pari vuotta Laphroaig -tynnyreissä levännyttä olutta oli jopa nautinnollista siemailla. Ratebeerin arvioista bongattu kuvaus “Barely drinkbare gagwater” muodostaa erään arvioijan mielikuvan oluesta.

Prahalaisen panimon U Medvídkůn kantavierteeltään maailman kärkikahinoihin (?) osallistuneen X33:n maltaisuus oli varsin maukasta ja sopii hienosti Tsekkiläisgulassin kanssa hyvin yhteen. Tästä on myös tehty ylikellotettu versio X40 jonka 40% tekivät siitä lähestulkoon yrittiviinashotin kaltaisen kokemuksen. Jägermeister + Red Bull tiivistettynä, anyone? Hauska kokeilu ja turistiansa tietenkin mutta olihan se kokeiltava.

Yli 20% oluet ovat allekirjoittaneen kokemusten perusteella monesti joko täysosumia tai huteja. Kevyemmissä oluissa onnistumisen spektri, toki myös tarjonta, on kirjavampaa. Onnistuessaan, on hyvin vahvoista oluista mainioiksi sippereiksi korvaamaan esim. portviinin. Tai ainakin tuomaan vaihtelua. Nämä nostavat esiin myös moneen taipuvan oluen mahdollisuudet juoman ominaisuuksien ja mielikuvituksen suhteen. Kun näistä olutmuistoista palaa takaisin kotimaan keskusteluihin, on keinotekoisen rajanvedon vääntö varsin huvittavaa. Siitä aiheesta ja sen ympäriltä onkin jo kirjoiteltu muiden toimesta, esim. Olutkellarin puolella.

Tässä sekalaisia kuvia aiheen ympäriltä allekirjoittaneen Instagram -tililtä.

 

#brewdog #brewdogstockholm #wattdickie #craftbeer #beer

A post shared by wickedestman (@wickedestman) on

#craftbeer #brewdog @brewdoghelsinki

A post shared by wickedestman (@wickedestman) on

#mikkeller #blkfist #blackfist #craftbeer #imperialstout #barrelagedbeer

A post shared by wickedestman (@wickedestman) on

#samueladams #utopias #coffee #craftbeer #beer Afternoon coffee

A post shared by wickedestman (@wickedestman) on

Tämä ei virallisesti tälle listalle mahdu mutta oli huikea esimerkki siitä, miten olut voi parhaimmillaan kypsyä vuosien saatossa. Siirappista portviiniä, menneiden vuosikymmenien tuhkaisuutta ja kuivattujen hedelmien runsautta.

#samueladams #triplebock #craftbeer #beer Vintage 1995 with 17%

A post shared by wickedestman (@wickedestman) on

About the Author

Hankala Asiakas

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *