Visiitti Donut Islandille

Stadin hanoista on jo muutaman vuoden ajan kaadettu Punavuoren ytimessä valmistettuja luovia keitoksia. Eräänä helmikuisena iltana, panimon perustajahefe Mika Oksanen otti vastaan joukon janoisia oluen ystäviä ja ohjelmassa oli vierailu panimotiloissa sekä panimon tuotteiden maistelu Tommyknockerissa mestarin johdolla.

Syvällä katujen alla sykkii Donutin sydän ja panimon nimiin tehtävät oluet keitellään kaikessa rauhassa katujen vilinältä. Panimolla valmistetaan pienempiä satseja ja meininki on asiallista. Mika kävi läpi oman tiensä panimoammattilaiseksi ja viime vuosien kuviot omasta tekemisestä tiiviiksi yhteistyöksi Hiisin kanssa. Päivätöistä oluen pariin siirtyminen onnistui laadukkaiden oluiden myötä ja jos Helsingissä on baareissa viettänyt aikaa, ei ole voinut missata Donutin tuotoksia. Paljon puhuttu imperial stout Musta Munkki on jo jokusen vuoden ajan tarjonnut hillomunkkijanoon sopivan oluen. Kellarissa päästiin kokeilemaan uutta vielä hiilihapotonta keitosta ja hyvältähän se jo tässä vaiheessa maistui. Muuten itse panimotila huokui luovaa fiilistä ja kokonaisuus oli varsin ideaali man cave -tyyppinen ratkaisu jossa on hyvä suunnitella ja keitellä monenlaisia omantakeisia oluita.

Tommyknockerissa pöytään katettiin kuutta Mikan olutta joista tässä lyhyt tiivistelmä. Knee Deep Ale oli kevyt ja poreileva APA jossa humalat hieman olivat jo pullon iän myötä siirtyneet takavasemmalle mutta jotka silti tuntuivat taustalla. Tuoreena varmasti mainio janon sammuttaja. Heti perään otettiin etikettien visuaalisesta ilmeestä vastaanneen graafikon varsin hämmentävällä rippijuhlakuvalla varustettu Hiisillä valmistettu Confirmation Beer. Punertava ale maapähkinävoilla oli onnistunut ja toimisi varmasti hyvin esim. satay-tyyppisten ruokien kanssa. Pähkinä toi hieman raskautta juomaan ja lisätty laktoosi varmisti ettei olut ole liian kuiva. Amarilloakin oli heitetty mukaan tuomaan hedelmällisyyttä. Plussaa etiketistä. Suuta virkistämään tuotiin pöytään myös Hiisillä valmistettu Ich Bin Ein Berner gosen tuoreita pulloja ja tämä erä oli kyllä erinomaisen onnistunut. Selvästi parempi kuin vajaa vuosi sitten kokeilemani yksilö. Erää on paranneltu joka kerta ja nyt ollaan juotavuuden suhteen erinomaisella tasolla. Vehnäpohjainen, suolainen ja greipillä viimeistelty tapaus. Untappd-täppääjien on hyvä huomioida että kyseinen olut löytyy sekä normi- että greippiversion alta vaikka kyseessä on yksi ja sama tuote. Tämä voisi toimia varsin hyvin kalaruokien ja merenelävien kanssa.

Seuraavaksi mentiin hieman vahvemmin humaloitujen oluiden pariin ja ensin lasiin Frisco Discoa. Hanasta kaadettuna kyseessä oli erittäin tuore erä joka osui ja upposi. Perään bändin mukaan nimetty 9% tuplaipa Lemonheads jossa 120 IBUa ja jatkuva humalointi veivät pahimmankin humalanjanon mennessään. Mielenkiintoista oli että ensimmäinen huikka toi hedelmää esiin, toinen katkeruuden ja sen jälkeen kokonaisuus avautui varsin hyvin. Todella tuhti olut jota voi suositella niille jotka tarvitsevat akuutin humala-annoksen. Lopuksi otettiin vielä Musta Munkki jossa saksilla leikatut hillomunkit maistuivat tuhdin ja paahteisen pohjan läpi. Laktrisia, vadelmaa ja paahteisuutta. Tämä on vuosittain valmistettava tuote ja olisikin mielenkiintoista kokeilla näitä vertikaalina jossain vaiheessa…

Kiitos Mikalle ja Tommyknockerille jälleen kerran!

 

Pullot rivissä

Siinä olut (ja silmä) lepää

About the Author

Hankala Asiakas

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *