Syksyn aloitus Kalliossa

Syksy oli alkanut ja Brysselin reissustakin oli jo aikaa joten oli sopiva hetki kokoontua hyvien oluiden äärelle. Tällä kertaa ohjelmassa oli pari kirsikoilla höystettyä milk stoutia, kaksi vuosikertaa Fundamental Observationia ja Bell’s Black Note Stoutia ja muuta mukavaa. Ei muuta kuin suoraan asiaan.

Heti alkuun korkattiin äärimmäisen rajoitettu ja peräänkuulutettu Elements of Composition (Batch 2) – Jester Kingin, De Garden ja Sante Adairiuksen yhteistyöolut. Kyseisestä oluesta julkaistiin ensin De Garden versio ja tällä kertaa mukana oli Sante Adairiuksen tulkinta eli batch 2. Kaveri onnistui ajoittamaan Kalifornian reissun ja verkkojulkaisusta lipun varmistamisen juuri sopivasti, jonka tuloksena tämä pullo saatiin mukaan illan ohjelmaan. Nämä oltiin ilmeisesti myyty loppuun 30 sekunnissa ja jokainen ostaja oli saanut ostaa yhden pullon. Kevyiden ennakko-odotusten saattelemana oli siis aika maistaa tätä olutta. Tuoksussa oli aprikoosia ja lempeän funky fiilis. Maku oli tasapainoinen kuten sekoitetussa oluessa, ainakin jenkkisoureissa, yleensä on keskimääräistä paremmin. Palanutta kumia ja Baroloviinien mineraalisuutta. Herkullinen ja neutraali hapanolut Ameriikan malliin.

Sen jälkeen oli sopiva aika kokeilla odotettu olutkaksikko. Bottle Logicin Stasis -sarjan ehkä suosituin olut, Fundamental Observation, oli tällä kertaa mukana jopa kahtena eri vuosikertana. Vuoden 2017 pullo ei vaahdonnut juurikaan mutta tuoksussa vanilja tuntui varsin voimakkaana. Maussa nousi ruokosokeria hieman kiteisenä vaniljaisuuden ollessa vahvasti läsnä. Hieman omnipollomainen makea pastry stout jossa maltaiden paahteisuus tuntui selkeämmin kuin bourbontynnyröinti. Vuoden 2018 vuosikerta puolestaan vaahtosi enemmän ja huokui vaniljaista jälkiruokaa sekä tuoksussa että maussa. Maku oli selvästi parempi, bourbonia oli enemmän ja sokerisuus tuntui sulavammalta kuin vuotta vanhemmassa pullossa. Tämä tuntui selvästi oluelta joka on parhaimmillaan tuoreena vaikka voimakkuus ja tyyli voisivat antaa odottaa parempaa kellarointipotentiaalia. Upea päästä vihdoin kokeilemaan tätä ja vieläpä kahden vuosikerran voimin.

Suut huuhdeltiin Tilted Barnin Violet (The Original Farm Girl) nimisellä ipalla, joka oli samalla myös uusi panimotuttavuus. Kevyt ja freesi tapaus. Mukana oli myös American Soleran hapanoluita joista ensin avattiin Cranbarrel (2016). Karpaloiden, punaviinimarjojen ja vaniljan tukema upean hapan tuoksu. Maku jatkoi samalla linjalla oluen ollessa kuohkea ja tasapainoinen. Ei hullumpi tapaus. Lisää hapanta tarjoili syyskuun alussa julkaistu Oude Pinot Noir Tilquin à L’Ancienne (2017-2018). Väri oli vaaleampi ja vähemmän punertava kuin mitä Berliinissä kokeiltu batch 2 (2016-2017) muistikuvien mukaan oli. Tuoksussa oli palanutta kumia ja mineraalisuutta, taustalla Tilquinin tuttu hapanprofiili. Maku oli selvästi pehmeämpi kuin mitä tuoksu antoi ymmärtää ja oli varsin nautinnollinen olut yhdeltä maailman kärkinimistä lajissaan.

Oli aika palata takaisin tummien oluiden pariin ja vuorossa oli Fremontin ja Perennialin yhteistyöolut Barrel-Aged Unicorn Tears. Kirsikoilla höystetty milk stout tuoksu vaniljaiselta, paahteiselta ja hieman makealta. Suutuntuma oli kuohkea ja kirsikka tuntui selvästi, ehkä jopa hieman häiritsevästi. 12,9% vahvuus pysyi hyvin piilossa. Ei ihan paras olut mihin nämä panimot pystyvät mutta oli hauska kokeilla. Etiketistä plussaa. Tähän väliin korkattiin Alefarmin Saturated joka tarjoili tuuhean humaloinnin ja tasapainoisen ipan. Aiemmin Alefarmilta on kokeiltu lähinnä hapanosastoa mutta tämä oli vakuuttava ipa. Seuraavaksi oli tarjolla meadia Seattlesta. Sonorous on kovassa nosteessa Instagramin ja jenkkipiirien keskuudessa ja tätä ilmeisesti kotiolosuhteissa tapahtuvaa hunajaviinitehtailua on jopa vertailtu Pipsin ja muiden tunnetuimpien tekijöiden suuntaan. Mukana oli heidän 14% vahvuinen Cherry eli nimensä mukaisesti kirsikoilla höystetty mead. Tuhti, tasapainoinen ja todella makea mead tuoksui ja maistui cocktailkirsikoilta. Osa porukasta vierasti kovin makeaa tuotetta mutta toisille se maistui paremmin. Laadukkaan oloinen ensituttavuus tähän tekijään.

Ennen seuraavaa stoutia kokeiltiin kanadalaisen Bellwoodsin Jelly King – citrakuivahumaloitu sour. Piristävä ja persoonallinen välisoitto. Cigar Cityn ja Mikkellerin yhteistyöolut Life Is Like… (2017) oli myös vahvempi milk stout kirsikoilla mutta kirsikat eivät juurikaan tuntuneet voimakkaan paahteisuuden alta. Kokonaisuus oli tuhti ja hyvin tehty raskaamman sarjan stout, jossa tynnyritkin tuntuivat hyvin, mutta sitä jotain siitä tuntui puuttuvan. Seuraavaksi kokeiltiin kaverin tuoma korealaisklassikko (?) makgeolli. Tämä valkoinen 6% vahvuinen juoma oli jonkin sortin riisiviini jota ravisteltiin ennen avaamista jotta pohjasakka sekoittui hyvin mukaan. Tangy Rice Makgeolli maistui hämmentävältä – makea ja hieman kirpeä mutta jollain tavalla miellyttävä. Kylmänä ja pienenä annoksena se ainakin oli ihan toimiva tapaus mutta kovin suurella kädellä ei sitä välttämättä haluaisi juoda. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus kuitenkin.

Ennen illan viimeistä stout -kaksikkoa korkattiin 3 Fonteinenin Oude Geuze Cuvée Armand & Gaston (season 16|17) Blend No. 56. Kyseessä oli “A&G” johon oli tällä kertaa lisätty laventeli- ja lehmushunajaa. Maku oli tuttua 3F:n laadukasta käsialaa ja hunajan lisäys tuntui hyvin kevyenä makeutena muuten funkyn oluen makumaailmassa. Sitä tuskin olisi tunnistanut ilman etiketin kertomusta mutta joka oli tapauksessa hauska kokeilla tämäkin versio. Sitten oli vuorossa kaksi eri vuosikertaa Bell’sin klassisesta Black Note Stoutista. Tämä on pitkän linjan jenkki-ikoni jota ei kuitenkaan Eurooppaan ole liikaa vuosien saatossa päätynyt, vaikka Bell’sin muita oluita tänne jokunen vuosi sitten valuikin. Vuoden 2016 versio tuoksui jo hieman kypsyneeltä klassiselta stoutilta – mukana mentolia ja fenoleita jotka komppasivat hieman tiivistynyttä paahteisuutta. Maussa näitä ei niin paljon tuntunut ja mukana oli enemmän suklaisuutta. Olut vaikutti hieman yksinkertaiselta aikana jolloin stoutit ovat täynnä lisämausteita ja ovat ties missä tynnyreissä kypsytettyjä. Back to basics. Ottaen huomioon miten pitkään tämä olut on ollut olemassa, on se aikanaan varmasti ollut virstapylväs siitä, mihin silloin imperial stouteja on voitu venyttää. Vuoden 2012 versio oli puolestaan oksidoitunut enemmän ikänsä puolesta ja tarjoili suklaata, sherryä, tummia hedelmiä ja kellarin tunkkaisuutta. Maku oli yllättävän erilainen neljän vuoden ikäeron johdosta joten selkeä kellarointipotentiaali on olemassa, riippuen mistä pitää. Olut on varmasti tuoreelta vielä erilainen kuin nämä kaksi hieman ikääntynyttä versiota.

Loppuillasta juotiin lisää jenkkisoureja ja sekalaisia oluita mm. Mikkellerin olutklubeista ennen vierailua Panemassa. Muistiinpanojen kirjoittaminen sai jäädä ensi kertaan.

 

Elements of Composition

Illan stoutit

 

About the Author

Hankala Asiakas

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *