Port Brewing Company/The Lost Abbey – Churchill’s Finest Hour (2017)

Tällä kertaa pöydässä oli pitkään haussa ollut imperial stout, jota oli alkukesästä päätynyt Tanskaan ja sitä kautta saatiin vihdoin kokeiltavaksi. Ainakin vuodesta 2010 lähtien, tätä Port Brewingin Churchill’s Pub & Grille -nimiselle ravintolalle San Marcosissa valmistamaa olutta on helpoiten ollut saatavilla itse ravintolassa nautittuna, sillä mukaan ostettavat pullot ovat vuosittain olleet äärimmäisen rajoitettuja. Huhujen mukaan vuosittain julkaisupäivänä tätä on myyty mukaan vain muutamia satoja pulloja ja innokkaimmat jonottajat ovat viettäneet yön ravintolan edessä saadakseen pullon tai pari tätä sekoitusta. Tämä on mm. Lost Abbeyn Cable Carin ohella ns. private label olut, jota itse panimo ei (ainakaan virallisesti) myy ulos, vaan ainoastaan valmistaa tilauksesta tilauksen tehneille ravintoloille.

Churchill’s Finest Hour on olutsekoitus jonka 2017 vuoden vuosikerran tarkasta reseptistä ei tähän väliin löytynyt sopivaa tietoa (mahdollisesti johtuen heikoista googlaustaidoista). Aiempien vuosien sekoituksista löytyneissä tiedoissa on kaksi tuttua olutta joiden sekoituksesta ainakin tiettyinä vuosina on ollut kyse: Port Brewingin Older Viscositystä (joka vuorostaan on vähintään 9 kuukautta tynnyrikypsytetty version panimon oluesta Old Viscosity) ja Lost Abbeyn Serpent’s Stoutista. Jälkimmäinen muistuu mieleen varsin keskinkertaisena mutta ihan OK:na stoutina (edelliskerrasta tosin liian monta vuotta joten ehkä uusinta olisi paikallaan), kun taas Older Viscosity on maistunut sitäkin paremmin erityisesti juustojen kaverina. Suuria oluita joka tapauksessa ja 2017 vuoden sekoitus on reippaat 14%.

Itse pullo on vuosittain samanlaisella mustavalkoisella etiketillä varustettu, mutta vaihtuvana yksityiskohtana on vahan väri joka myös toistuu yksityiskohtana sikarin savussa itse etiketissä. Tyylikäs look jos ei muuta. Nimi on tod. näk. saanut inspiraationsa itsensä Churchillin lähes samannimisestä puheesta. Pidemmittä puheitta siis… Tuoksussa oli lakritsia ja suklaata, hieman tuhkaa ja puun kuivuutta. Maku ja suutuntuma oli todella pehmeä. Paahteisuutta oli kevyesti ja jossain taustalla poltteli pieni chilisyys, muttei kuitenkin liian voimakkaasti. Chilisuklaa, pähkinäsekoitus ja vieno vaniljaisuus sointuvat hyvin yhteen siirappisessa suutuntumassa. Kyllähän tätä nauttisi useamminkin ja vaikka eri vuosikertojen vertikaalina, joka internetin tietojen mukaan on ollut mahdollista itse ravintolassa.

Juuri tätä kirjoitusta julkaistaessa, kävi ilmi että tämä vuosikerta on päätynyt laajempaan jakeluun useamman eurooppalaisen verkkokaupan valikoimiin. Mielenkiintoinen veto panimolta ja/tai ravintolalta – onkohan kysyntä Jenkeissä jo hiipumassa vai onko 2017 vuosikertaa valmistettu enemmän kuin aikaisempia? Joka tapauksessa on hienoa että tätä on nyt helpommin saatavilla – lämmin suositus!

 

Yksityiskohtia

Mustaa valkoisella

About the Author

Hankala Asiakas

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *