Parilla oluella lauantaina

Taas oli aika viritellä makuhermot ja vapaavalintainen täppäys-/reittaustyökalu sillä illan ohjelmassa oli olutta ja juustoja hyvässä seurassa. Osa porukasta oli ollut reissussa kevään aikana tuoden illan sessioon mielenkiintoisia oluita. Tällä kertaa kattaus oli varsin kirjava eri tyylejä eri maista. Pidemmittä puheitta mentiin suoraan asiaan.

St. Feuillienin Saison oli hyvä veto alkuun. Tämä saison meni enemmän hunajaisuuden puolelle eikä tyylille tyypillisia makuja kuten heinäpeltoja ja hevostallia kovin vahvasti löytynyt. Hunajan lisäksi tuli maussa läpi miellyttävä kaurapuuromaisuus. Heti perään Deschutesin Black Butte XXVIII eli panimon 28-vuotisen taipaleen kunniaksi tehty imperial porter. Tässä vuosikerrassa oli skottitynnyreitä, bourbontynnyreitä, appelsiininkuorta, turpeisuutta ja luonnollisesti hyvä kahvinen portteripohja. Edellisvuoden versio (XXVII) ei oikein toiminut mutta tällä kertaa osuttiin maaliin. Tasapaino oli hyvällä mallilla eikö mitään ollut liikaa tai liian vähän. Bourbontynnyrit eivät lyöneet yli, turpeisuus ja skottitynnyrit komppasivat makeutta hyvin ja appelsiininkuori toi miellyttävän vivahteen taustalle.

Omnipollo tarjosi seuraavaksi greipillä ja Simcoella höystetyn simansa. Magic #1.618 tuoksui hikisiltä lenkkitossuilta ja auton renkailta. Maku oli kuin greippimehua ja humalaöljyä olisi sekoittanut. Liiman ja maalin kaltaista kemiallisuuttakin oli mukana. Tämä jakoi porukan mielipiteet ja jollain oudolla tavalla se toimi, tai sitten ei. Siitä oli hyvä jatkaa Atlantin toiselle puolelle, arvostetun Sante Adairius Rustic Alesin aprikoosihapanoluen West Ashleyn pariin. Erittäin funky tuoksu jota olisi voinut luulla jopa aidoksi lambiciksi sokkona haistellessa. Maku oli myös kirpeä ja varsin hapan, joillekin ehkä liiankin mutta allekirjoittaneelle juuri sopiva. Tässä olisi luonnollisesti ollut hyvä ottaa rinnalle oluen esikuva (?), Cantillonin Fou Foune, mutta se ei tällä kertaa ollut agendalla. West Ashley muistutti kovasti uusimpia Founen eriä joissa aprikoosimaisuus ei ole niin hedelmällinen, kuin joissain vanhemmissa on ollut, vaan enemmän hapan. Tämä oli erittäin herkullinen tapaus – happamia irtokarkkeja, mineraalisuutta, happoisuutta ja pitkä hapan jälkimaku.

Seuraavaksi oli aika siirtyä raskaamman sarjan oluen pariin. AleSmithin keväällä julkaisema Rye Barrel-Aged Vietnamese Speedway Stout oli myyty loppuun parissa minuutissa mutta onneksi ajoitus tällä kertaa oli onnistunut ja pullo saatiin pöytään. Tuoksu oli erittäin suklainen ja kahvinen ja sitä olisi voinut nuuhkia pidempäänkin. Maku oli äärimmäisen pehmeä, täyteläinen, kookoksinen, kahvinen ja kaiken kaikkiaan mainio. Jopa kylmänä vastakaadettuna sieltä puski läpi moniuloitteinen makumaailma joka lämmetessään moninkertaistui. Luumuja ja tummia hedelmiäkin nousi esiin olutta nauttiessa. Wow. Tässä oltiin hipomassa täydellisyyttä. 13%? Eipä uskoisi.

Tämän jälkeen ei toista stoutia voinut ottaa joten tarvittiin hieman humalaa hellimään makunystyröitä. Other Halfin Double Dry Hopped All Citra Everything oli trendikkään samea ja mehukas dipa. 8,5% vahvuus ei tuntunut missään. Tämä oli Citran show ja hieno sellainen. Sen perään oli sopiva palata stoutien maailmaan ja seuraavana vuorossa oli tanskalais-jenkkiläispanimoravintola WarPigsin Smoldering Holes Bourbon BA. Tuoksu oli todella herkullinen ja bourbonvanilja puski hyvin läpi. Tuoksu ei jättänyt mitään arvailun varaan – nyt vuorossa oli jenkkityylinen bourbontynnyröity iso olut ja sitähän se olikin. Maku oli hyvä, paahteisuus ja bourbonmakeus olivat hienosti tasapainossa. Mitään mullistavaa tai kokeellista ei tässä ollut, vaan kyseessä oli tyylilleen uskollinen tuote. Tämän perään huuhdeltiin suut Stigbergetsin ja Lervigin yhteistyöoluella. Zipper oli varsin kevyt Chinookilla ja Citralla kuivahumaloitu pale ale. Ulkonäkö ja väri oli varsin ruma, olut samea ja epämääräisen, jopa likaisen, näköinen. Maku oli kohdallaan mutta tyylilaji sopii yleensä “vain” väliolueksi.

Sitten siirryttiin Belgiaan josta luottopanimo Struiselta Pannepot Grand Reserva (2011) Cask Strength Calvados Barrel Aged. Tuttu makea ja maltainen Pannepotin maku mutta viinaisuus puski varsin kovasti päälle. Pientä happamuutta ja kirpeyttäkin oli mukana. Omenaviinatynnyröinti otti selvästi pääroolin tässä esityksessä. Calvados-teemalla oli hyvä jatkaa ja seuraavana kokeiltiin Mikkellerin ja Boonin uusin yhteistyö Mikkeller Oude Geuze (Old Calvados Casks Blend). Laadukas geuze joka oli sopivan kuiva ja hapan. Tynnyriä sen sijaan siitä oli hankalampi tunnistaa vaikka se olisi voinut tuoda hienon lisän jos se olisi ollut suuremmassa roolissa. Viinatynnyriviritelmillä jatkettiin ja myös keväällä AleSmithin julkaisema Old Rumskull oli mielenkiintoinen rommitynnyröity versio panimon klassisesta barleywinestä Old Numbskullista. Rommitynnyri voi tuoda hienon lisän barleywineen tai stoutiin, mutta tämä tuntui jopa enemmän rommilta johon oli sekoitettu olutta. Dekadentti, tyylikäs ja uniikki olut kuitenkin. Rommirusinoita ja rommissa huuhdeltua mallasta. Jos ei pidä rommista, on syytä pysytellä tästä kaukana. Herkullinen mutta vain pieninä annoksina.

Seuraavana vuorossa oli Ratebeerissä tyylilajinsa (juomishetkellä) parhaaksi rankattu lambic – 3 Fonteinen Oude Geuze Cuvée Armand & Gaston. Panimon ensimmäinen (vuoden 2009 onnettomuuden jälkeen) kokonaan omista lambiceista sekoitettu blendi oli saanut kunnianimen panimon isäntien mukaan. Tuoksu oli äärimmäisen upea ja maku lähes täydellinen. Happamuus poreili hienosti ja taustalla oli heinäpeltoa, navettaa ja kuivaa nahkaisuutta. 3 Fonteinen tekee erittäin laadukkaita oluita eikä tämä ollut poikkeus. Tämän oluen pariin pitää palata vuosien kuluttua. Sillä välin seuraavaksi kokeiltiin Mikkellerin San Diegon panimon kaurastout Brunch of Nuts. Nestemäinen pähkinäsekoitus, kahvia, kookosta ja aamupuuroa täyteläisenä ja hienona sekoituksena.

Brittipanimo Thornbridgen hapanolutsarjasta kokeiltiin Love Among The Ruins. Kirsikoilla höystetty ja viinitynnyreissä kypsytetty hapanolut oli varsin kirpeä ja jopa tanniininen. Briteistä kokeiltiin myös Moorin Old Freddy Walker, old ale jonka parasta ennen -päiväys oli mennyt jo aikaa sitten. Hieno jouluisen mausteinen olut joka oli kypsynyt hienosti usean vuoden ajan tuoden mukaan kuivattuja hedelmiä, tummaa leipää ja nahkaisuutta. Tämä sopi mainiosti juustojen kaveriksi. Vanhasta oluesta takaisin tuoretuotteiden pariin Other Halfin Dream In Greenillä. Jenkkityylinen IPA joka ei erityisesti jäänyt mieleen. Tanskalainen Alefarm piristi vuorollaan Nordic Grapella. Hapankirsikoilla ja tynnyrikypsytyksellä tuunattu farmhouse ale. Kaunis ja piristävä marjainen olut jossa kirpeys meni jopa hieman balsamicon puolelle.

Ratebeerin American Strong Ale -listan kärkisijaa pitävä Hair Of The Dogin Matt oli odotettu tapaus illan loppusuoralla. Todella viinainen ja kuivahko, mutta tyylikäs olut. Panimolle tyypillisesti lähes hiilihapoton sipperi tarjosi tammea, sikarinlehtiä, tuhkaa ja vienoa maltaisuutta. Hieno, tyylikäs ja arvokas vaikutelma. Tämä voisi olla mielenkiintoinen muutaman vuoden kellaroinnilla. Mikkeller San Diegon Carton of Haze huuhteli lopuksi makuhermoja tuhdilla humaloinnilla ja hedelmäprofiilillaan. Tämä oli varsin tuore tölkki ja piristävä tapaus. Tämän jälkeen kokeiltiin muutamia sekalaisia oluita ilman sen suurempia muistiinpanoja ennen kuin porukka haajantui Helsingin yöhön.

 

Sellainen sekoitus

Aprikoosia

Laatikkokaupalla

Rommitynnyriä ja vietnamilaista kahvia

Hello Matt

Synkkä pullo, synkkä olut

About the Author

Hankala Asiakas

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *