Pari olutta Tukholmassa…

Huhtikuun alussa on parina edellisvuonna käyty Tukholmassa sekä yhdessä vuoden parhaista bottleshareista mutta myös Omnipollos Hatt -baarin 1 ja 2 -vuotissynttäreillä. Tämän kevään viikonloppu buukattiin aiempien vuosien mukaisesti mutta sen lähestyessä havaittiin ettei Omnipollo ollut mainostanut minkäänlaisia juhlia joten ne jäisivät siis väliin tällä kertaa. Sen sijaan panostettiin hieman pidempään kotisessioon johon kukin osallistujista keräsi mukaansa hyviä oluita eri puolilta maailmaa. Tässä tiivistelmä mitä huhtikuussa 2018 maisteltiin Tukholman porukan kanssa.

Aamulla kun lentomatkat oltiin hoidettu pois alta, oltiin jo lähes tulkoon pelipaikoilla. Tavarat yhden kaverin luokse josta parin tunnin kuluttua matka veisi toiselle puolelle kaupunkia varsinaista bottlesharea varten. Aamu aloitettiin kuitenkin muutamalla jo ennen siirtymistä bottleshareen. Nynäshamnin Sotholmen Extra Stout Svensk Ek joka oli jo jokusen vuoden ikäinen. Tämä oli kuuleman mukaan yksi kolmesta ruotsalaispanimosta jolle Mackmyra on tynnyreitään luovuttanut ja aiemmin vastaan tulleet ko. tislaamon tynnyreissä kypsytetyt oluet ovat olleet varsin savuisia tapauksia. Tämä ei ollut juurikaan savuinen vaan jopa kevyen vaniljainen, mutta harmillisesti se ei ollut kestänyt edes muutaman vuoden kypsytystä pullossa. Ohut olut jossa tuoksu lupasi enemmän kuin maku voisikaan lunastaa. Harmi että tämä meni ohi tuoreeltaan mutta Nynäshamnin oluita on toki aina mukava kokeilla, vaikka sitten liian myöhään. Yksi kavereista oli viikkoa aiemmin käynyt Barcelonassa ja mukana oli hypetetyn Garage Beer Co:n oluita. Triangles oli muutaman viikon ikäinen samea mehuipa ja erittäin helposti juotava tapaus. 5% vahvuinen kevyehkö sekahedelmämehu ison maailman malliin. Tämä oli ensimmäinen ko. panimon olut muttei jäisi viikonlopun viimeiseksi. Euroopan ipakärkeen kuuluvalta Stigbergetsiltä kokeiltiin Sublimo. Miellyttävällä suutuntumalla, kevyellä maulla ja panimolle tutulla humaloinnilla varustettu olut oli freesi ja sopiva aamupäivän viettoon. Ruotsin Dugges oli valmistanut tämän vuoden GBG Beer Week 2018 -teemaoluen joka oli tällä kertaa 5% mansikkasour. Todella mansikkainen maku ja tuoreeltaan kivasti onnistunut, vaikka mansikan kanssa temppuilu voi mennä pahastikin pieleen ainakin iän myötä. Esimerkiksi joskus hieman ikääntyneenä kokeiltu Cascaden Strawberry oli tunkkainen tapaus. Ymmärrettävästi GBG Beer Weekin teemaoluiden (varsinkin 2016 vuosimallin) sarjassa on paha lähteä kilpailemaan humaloidulla tuotteella joten ihan ymmärrettävää että Dugges panosti tyylilajiin jonka hyvin taitavat.

Sitten oli aika siirtyä Uberillä pääkallopaikalle Bromman lentokentän kupeeseen. Heti alkajaisiksi käteen työnnettiin lasillinen MAD Beerin Bitteriä joka oli jo muutaman vuoden ikäinen IPA. Tuoksu antoi hämmentävästi viitteitä brittibarleywinejen ja maku puolestaan klassisen brittibitterin suuntaan. Yllättäen varsin toimiva tuote ja vieläpä hyvin ikääntynyt. Porukka saapui paikalle pikkuhiljaa ja sessio voitiin virallisesti aloittaa. Hill Farmsteadin Vera Mae (2013) oli odotettu ja erinomainen saison avaamaan iltapäivää. Hunajalla ja voikukilla höystetty olut oli hieman öljyinen, mahdollisesti kukanlehdistä johtuen, mutta se ei ollut kitkerä vaan pehmeä ja kevyesti hunajaisen makea. Tästä takuuvarmasta saisonpohjasta ei olisi voinut erehtyä, se oli Hill Farmsteadin erinomaista käsialaa. Seuraavaksi otettiin kaksi humalapommia rinnakkain testiin. Garagen SOUP ja Trilliumin Double Dry Hopped Stillings Street ottivat toisistaan mittaa hyvin humaloituina ipoina mutta voitto kallistui Jenkkien suuntaan. Soup tuoksui hedelmäiseltä mutta maku oli hieman vetinen. Tuntui että olut oli aivan oikeaan suuntaan mutta jotain jäi puuttumaan, varsinkin kun Trillium oli erittäin hyvin loppuun asti viilattu. Tuoksu jyräsi kuin humalaviljelmä päin näköä ja maku oli kuiva, greippinen ja jopa hieman asfalttinen. Upea esimerkki panimon osaamisesta.

Seuraavaksi oli vuorossa isännän valitsema yllätysolut joka kaadettiin laseihin sokkotestiä varten. Todella siirappinen kahvistout vakuutti jo ensisiemauksella. Makea, suolainen, tryffelintäyteinen, vaniljainen… Ne ketkä eivät tienneet ko. olutta etukäteen arvuuttelivat sitä Dark Lordin, Speedway Stoutin ja Hunahpu’sin kaltaiseksi maailman luokan olueksi, kunnes paljastui että kyseessä oli Mariatorgets Mikrobryggerietin Kaffe/Vanilj. Siis mitäh? Mikä tämä panimo oikein on? Todella vakuuttava esitys 12% vahvuista nautintoa nestemäisessä muodossa pakattuna pieniin 0,2l pulloihin. Kuulemma jossain keittelevät pieniä eriä (30l spekuloitiin?) ja näitä oli päätynyt Glasbanken -olutverkkokauppaan vain jokunen kymmenkunta. Eipä ihme että nämä loppuvat nopeasti kesken. Jos sama meno jatkuu, tulemme varmasti vielä kuulemaan tästä panimosta…

Tämän jälkiruokaelämyksen jälkeen oli vuoro vierailla hapanoluen puolella parin oluen voimin. Trilliumin Cranberry Soak oli lähes vesimelonin värinen karpalosour joka tuoksui tuoreelta sekamarjamehulta. Maku oli todella mehukas ja tasapainoinen, loppumaku varsin kuiva mutta tyylikäs. Seuraavaksi päästiin legendaarisen oluen pariin – Lost Abbeyn Cable Car vuodelta 2014. San Franciscon Toronado -baarille tehtyä olutta on nykyään lähes mahdotonta ostaa mistään mukaan vaan se on nautittava paikan päällä. Lisäksi olut oli kirjoitushetkellä myös sijalla #1 Ratebeerin Sour/Wild Ale -kategoriassa joten odotukset olivatkin sen mukaiset. Tuoksu on todella funky ja kirpeän oloinen. Maku lunasti lupaukset ja tarjoili happamuuden äärimmäisyyksiin hiotun tasapainon. Maku oli itseasiassa varsin neutraali eikä kyseessä ollut överiksi vedetty makujen ilotulitus, vaan eräänlainen jenkkisourien arkkityyppi. Todella hieno happamuus ja lähes epätodellisen upea tasapaino. Räväkämpiä tai erikoisempia jenkkisoureja on kokeiltu, mutta tämä on maineensa väärti juuri sen tasapainon ja taidokkaasti tehdyn happamuuden johdosta. Vuodet eivät tässä oluessa tuntuneet, tämä cable car oli vasta ylämäen alkupäässä.

Näiden happamuuksien jälkeen ei voinut jatkaa samalla linjalla vaan oli aika kaivaa esiin kellarista todellinen harvinaisuus. Vuoden 2013 erikoisversio Chicagon klassiko-oluesta, Bourbon County Brand Stout Backyard Rye, oli marjoilla (boysenberries, marionberries, mulberries) höystetty ja ruisviskitynnyrikypsytetty tuhti imperial stout. Tuoksussa tuntui oluen ikä vanhan nahan ja matkalaukkujen säestämänä. Kroppa oli edelleen tuhti kuten kyseisen sarjan oluissa yleensäkin eikä se iästään huolimatta ollut ohentunut. Oli panimosta tai sen omistuksesta mitä mieltä tahansa, ei käy väittäminen etteivätkö he kunnon imperial stoutia osaisi valmistaa. Ikä oli tätä pyöristänyt miellyttävästi ja marjat tuntuivat edelleen vahvasti maussa. Hilloinen, kuiva, makea. Itse tynnyröinti ei tuntunut erityisen selkeästi, mutta osan maun kuivuudesta voisi varmasti selittää ruisviskitynnyröinnillä. Oli upea kokemus päästä vihdoin maistamaan tätä olutta ja olihan se edelleen hyvässä vedossa. Tähän väliin kokeiltiin Berliinistä syksyllä tuotu Stonen crowdfundingolut, Fahrt Die Ziege. Yhteistyö The Brueryn kanssa oli mustikkainen weizenbock… Hämmentävä tyylivalinta ja epäonnistunut olut jota harmillisesti oli kokonainen magnumpullo tarjolla. Makea mustikkaisuus ja maltaan ähky loivat oudon ja tunkkaisen kokonaisuuden jota ei saanut alas ensimmäistäkään lasia. Kahdelta näin kovalta panimolta olisi toivonut jotain muutakin kuin magnumpullon kuravettä.

Tilalle oli saatava kunnon olutta ja seuraavana vuorossa olikin Cigar Cityn Double Barrel Hunahpu’s (2016). Olisiko kyseessä onnistunut olut ja maailman 3. paras imperial stout (Ratebeer) vaiko sekavan viinainen tuplatynnyröity sotku? Tuoksu oli hyvin portviinimäinen jossa tuntui vieno chilin polte. Itse maku oli upean liköörimäinen ja olut oli siirappisen tuhti. Chiliä, rommia, brandya. Todella pitkä jälkimaku jossa chilin polte meinasi jatkua loputtomiin. Silti oli saatava lisää ja mikäs siinä kun suuta siveltiin tällä herkulla. Tulinen dekadentti chilipata nestemäisessä muodossa. Chilin polte huuhdeltiin alas Garagen tölkkioluella Downfall, joka tosin jäi vain mieleen keskinkertaisena mehuipana. Sopiva se toki oli tulisuuden pyyhkimiseen makuhermoilta.

Tässä kohtaa päästiin päivän karkkiosuuteen. Mukana päivän agendalla oli kaksi New Glaruksen kehuttua hedelmäolutta. Raspberry Tart oli 4% nestemäinen karkki-ihme. Uskomaton tuoksu joka pureutui syvälle sieraimiin ja kutkutteli samoja hermoja kuin lapsuuden muisto huolella valitusta irtokarkkipussista. Nestemäistä vadelmakarkkia. Kuin vadelma- ja lakritsiveneitä. Hämmentävän kuiva jälkimaku kuitenkin käänsi makean makuelämyksen viimeistellyksi kokonaisuudeksi. Miten tämän kaltaisia makuja on edes mahdollista kokea oluesta? Makealla linjalla jatkettiin ja perään korkattiin puolalainen Dwójniak Maliniak – 16% mead joka tuoksui palaneelta kumilta ja vadelmilta. Maku oli viinainen ja makea ja tässäkin oli varsin kuiva jälkimaku. Ei hullumpi tuote joka ulkonäkönsä puolesta tosin jäisi helposti puolalaisen kaupan viinahyllyyn pölyttymään. Ei pidä siis tuomita kirjaa kannen perusteella.

Mukana oli myös Närken kehittämä, De Molenin humaloima ja Gänstaller-Bräun valmistama Europa-Bier Elevator. Kyseinen olut oli merkitty best before 2011 joten vanhempaa tavaraa oli luvassa. Tuoksu oli hämmentävän makea ja maltainen mutta samalla tunkkainen. Kuin vanha tripel -tyyppinen olut. Vanhaa kumia ja justoa. Ei tällä jatkoon mutta vanhoja oluita on aina mielenkiintoista kokeilla. Syksyllä Berliinistä myös tuotu Fyodor’s Classic (2014) oli odotetusti bourbonvaniljainen ja makea mutta harmillisen ohut ja viinainen. Tämän oluen korkeaa arvostusta oli hankala ymmärtää mutta tulipahan kokeiltua.

The Brueryn So Happens It’s Tuesday (2017) oli seuraava olut. Todella tuhti ja bourbonähkyinen stout, jopa hieman yksiuloitteinen sekä tuoksun että maun osalta. Alkoholi ei tuntunut maussa joka oli hieman kitkerä. Suut huuhdottiin seuraavaksi Trilliumin ja Lawsons Finest Liquidsin Pow Pow -dipalla joka oli 7,7% vahvuinen mehuhyllyn tuote. Tuoksu oli kuiva ja tuuhea ja sama meno jatkui maussa. Tässä vaiheessa alkoivat mehuipat jo hieman kyllästyttämään mutta hyvähän niillä oli nollata makuaisti voimakkaampien makuprofiilien välissä. New Glaruksen toinen olut oli Serendipity joka oli tuttuun tapaan erittäin makea, todella omenainen ja viinirypälemäinen herkku. Kuin nestemäistä ja hieman keinotekoisen makuista amerikkalaispurukumia. Tämä panimo osaa kyllä loihtia upean makumaailman alhaisilla prosenteilla, hattu pois.

Loppusuoralla kokeiltiin mm. Bøgedalin Kvickly Allerød joka oli tunkkainen ja hieman ikääntynyt sekoitus eri oluita, mm. vanhaa jouluolutta. The Ale Apothecaryn Sahalie (2017) tarjoili erittäin tiukan, happaman mutta kuivan makumaailman, jonka tuoksu oli makuaan parempi. Firestone Walkerin hapanolutsarjasta kokeiltiin myös Sour Opal 2017 (Batch 3) joka oli mainio hapan saison panimolle tuttuun tyyliin. Tuoksu oli erinomainen ja maku hyvin viimeistelty. Ennen Tukholman yöhön lähtöä kokeiltiin myös mm. Nómadan hämmentävän korkealle arvioitu Papaya Rye joka oli täysin ala-arvoinen ja surkea tapaus, josta muistikuvat parin vuoden takaa olivat jopa tätä kertaa paremmat. The Brueryn Mélange No. 15 tuoksui maltaiselta ja kivan paahteiselta mutta maku oli kovin viinainen. Tässä vaiheessa toki makuhermot olivat jo koetuksella mutta kyllähän tätä siirappia sopi sippailla.

Muutaman sekalaisen oluen jälkeen lähdettiin Omnipollos Hattiin josta muutaman panimon oman hanaoluen jälkeen päädyttiin vielä Akkuratin kellariin sekkailemaan. Uusintakokeiluun otettiin mm. 3 Fonteinenin legendaarinen Oude Geuze (1998) (50th Anniversary), joka oli erinomaisessa kunnossa ja kaikin puolin täydellisyyttä hipova kokemus. Edellinen kerta noin neljän vuoden takaa muistui hyvin mieleen eikä tämän kohdalla ollut minkäänlaista alamäkeä näköpiirissä. Vanhaa jouluolutta vuodelta 1983 (Regal Christmas), Girardinin upeasti kypsynyt vuoden 2001 Black Label ja 3 Fonteinenin vuodenajat -sarjan kevätolut Armand’4 Lente päättelivät illan mukavalla tavalla. Tässä vaiheessa ei enää muistiinpanoista tosin jaksettu välittää. Tukholmaan on aina mukava palata.

 

Liian myöhään kokeiltu

HF on laadun tae

Illan yllättäjä

Jenkkisourien arkkityyppi

Marjoja kansalle

Asiallinen nimi panimomestarilla

Barcelona vs. Boston

Sour Opal

Trillium taitaa myös sourit

Liikaa

Tuima tapaus

Nestemäistä karkkia 1/2

Nestemäistä karkkia 2/2

Puolalaista vadelmasiirappia

Historian havinaa

Brofist

Tiistai?

Berliinin tuomisia

Vanha ja hapan

Armand’ 4

Klassikko

Muutaman joulun kestänyt yksilö

About the Author

Hankala Asiakas

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *