Olutraadin tammikuinen istunto

Eräänä tammikuisena lauantai-iltana oli aika kokoontua arvioimaan iso läjä oluita. Pullot oli valittu hyvissä ajoin etukäteen, sekä tuoretapauksia että kellarista kaivettua. Näihin tilaisuuksiin valmistautuminen suoritetaan hartaasti valitsemalla teemoja ja järjestyksiä oluiden suhteen, varmistetaan että suurin osa oluista on suurimmalle osalle osallistujista uusia ja fiilistellään jo pitkään etukäteen mitä tuleman pitää. Tällä kertaa vuorossa oli parikymmentä olutta ja vuoren verran juustoja. Osallistujista jokainen oli päätteensä ääressä, Untappd tai Ratebeer valmiina palvelemaan. Tämän tyyppisen illan aikana hiljaisuus ja epäsosiaalinen digilaitteen näppäily on sallittua ja jopa suositeltavaa. Adjektiivit soljuvat yhteen hiljaisen muminan, nyökkäilyn ja säännöllisen korkin sihauksen kanssa. Olikohan tässä mosaicia? Mitkä maltaat tässä maistuvat? Onkohan tämä jo nähnyt parhaat päivänsä? Oluiden järjestys on aina taktinen, mennään hieman teemoittain mutta avataan säännöllisesti myös vahvempia oluita jotta vältetään loppuillan vaarallinen prosenttien kumulaatio.

Ilta avattiin vahvalla Ruotsi-teemalla, josta povataan Euroopan johtavaa IPA-maata, erityisesti yhden tämän aallon käynnistäneen oluen kanssa. Stigbergetsin GBG Beer Week 2016 oli arviointihetkellä Ratebeerin IPA-listalla sijalla 9 ja ylitse monien tunnettujen IPA-klassikoiden. Se oli varsin hyvä, tuuhea, havuinen ja nokkosiakin löytyi. Tuttu makumaailma jos on kokeillut esim. Amazing Hazea tai Narangia. Ei tämä kuitenkaan ollut mikään makujen moniuloitteinen ilotulitus mutta äärimmäisen juotava ja hiottu olut. Jälkimakuun jäi pitkä miellyttävä humalan polte. Seuraavaksi vuorossa oli tanskalaisen olutvelhon nettikaupan taikoja, muutaman viikon ikäinen jenkkiklassikko Focal Banger. Panimon maantieteellisen sijainnin puolesta olisi odottanut sakeampaa ja hedelmällisempää tavaraa, mutta olut olikin yllättävän persoonaton jenkki-IPA. Toki erittäin hyvin tehty ja tasapainoinen, mutta jäi kauas isoveljen Heady Topperin taakse. Lisää ruotsalaista humalatykitystä oli vuorossa Stigbergetsiltä – Api Lairepmi, väärinpäinkirjoitettu tuplaipa. Tässä ollaan oikeiden asioiden äärellä ja maussa oli paljon makeutta ja erittäin hyvä humalointi. Tämä oli erittäin hyvä ja yksi parhaista ko. panimolta.

Humalan turruttamia makunystyröitä oli tarpeen huuhdella hieman tummemmalla tavaralla, joten seuraavaksi otettiin neljä vuotta kellarissa muhinut North Coastin Barrel-Aged Old Rasputin. Bourbontynnyröinti oli säilynyt hyvin tuoksussa, maussa oli maitokahvia, vaniljaa, rusinoita ja kuivattuja hedelmiä. Olut oli ohentunut aika lailla näiden vuosien aikana mutta oli silti varsin miellyttävä. Tämä olut on hieno tuoreeltaan joten kovin pitkä kellarointi ei välttämättä olisi tarpeen. Sitten pieni visiitti brettapuolelle Prairien Brett C:n avulla. Mukana oli merisuolaa joka tuntui kivasti maussa ja komppasi Prairien tuttua ja laadukasta bretta-farmhouse-tyyliä. Bretta on myös mainio juustojen kera eikä tämä olut ollut poikkeus.

Oli aika palata takaisin humalapolulle parin ruotsalaisen O/O Brewingin oluen pariin. Pretty Pale Alessa oli mielenkiintoinen brittimaltaiden ja jenkkihumalien kombo. Sinänsä ihan hyvä maun tasoittaja vaikka jäikin kevyeksi aiempien humalapommien rinnalla. Oliko “Pretty” oluen nimessä viittaus “britti” tyyliin? Seuraavaksi tuplaipa Muscles joka tuntui hieman vanhahkolta ja tylsältä aluksi, mutta lämmetessään se avautui ja muuttui miellyttävämmäksi. Vaniljaa ja vaahtokarkkeja. Sitten olikin taas aika vaihtaa vahvempaan.

Australian parhaiden oluiden Ratebeer-listalla on ykkösenä Boatrockerin viskitynnyröity stout, josta tällä kertaa testiin saimme kyseisen oluen 2016 kahviversion Coffee Ramjetin (joka näyttää kipuavan myös ko. listalla). Olut toimi erittäin mainiosti ja tynnyri toi piristävän ja omanlaisensa tehosteen mukaan. Viskitynnyröinti oli varsin miellyttävä ja sävyltään erilainen kuin monissa oluissa yleinen yltiövaniljainen bourbontynnyröinti. Ruosteisen värinen vaahto ja kaunis olut. Todella paljon kahvia ja erittäin pehmeä. Tämä veti vertoja monille hypetetyille jenkkistouteille. Näin hyvää stoutia harvoin tulee vastaan edes Pohjoismaista.

Seuraavaksi vuorossa oli brettaoluistaan tunnetun ja laadukkaan panimon Crooked Staven kolmikko Nightmare on Brett -sarjasta. Perusversio oli kypsynyt kellarissa reilut pari vuotta ja kummatkin marjaversiot olivat noin vuoden nuorempia. Nightmare on Brett tarjoaa 9,666% vahvuisen tumman hapanoluen jota on kypsytetty viskitynnyreissä. Perusversion bretta oli jo vuosien saatossa sitä kuivannut muttei liikaa. Kolajuomaa, balsamicoa, viskitynnyrin vaniljaa ja Dr Pepperiä muistuttava jälkimaku. Tämä toi myös mieleen hieman Rodenbachin oluet. Nightmare on Brett with Cherry nosti esiin kirsikan maun jota perusversiossa onkin hieman, mutta nyt oltiin happamuuden tasolla jo lähempänä esim. Hanssensin nuorena äärimmäisen kirpeää kirsikkalambicia. Hämmentävä kimchiä muistuttava umami nousi myös esiin ja toi mieleen myös itämaiset mausteet. Hieman outo kokonaisuus jolle kellarointi voisi tehdä terää, tosin lopputulosta on vaikea ennustaa tämän perusteella. Viimeisenä vuorossa oli Nightmare on Brett with Raspberry, joka toi happamuuden päälle erittäin vahvan vadelman ja tässä tuntui että kokonaisuus toimi erittäin hyvin. Tämä yhdisti kummankin aiemman parhaat puolet ja oli selkeästi näistä kolmesta paras. Viskitynnyröinti ei tuntunut missään ja maku oli hyvin lähellä oikeita vadelmia.

Väliin maistoimme kotimaisen Kallion Italiassa valmistettua Orankia. Kyseessä oli piristävän erilainen olut joka olisi erinomainen aperitiivi ruoan kanssa. Saisonin piirteitä, suomalaisia makuja kuten katajaa, mausteisuutta ja saippuaisuutta, ehkä pientä korianteria. Heti perään taas ruotsalaista tummaa ipaa, joka ei allekirjoittaneen suosikkityyleihin lukeudu, mutta tämä yksilö yllätti positiivisesti. Sabotage oli sopivan makea ja humaloitu ja kokonaisuus tuntui harkitulta. Seuraavaksi vuorossa oli Cigar Cityltä Puppy’s Breath portteria, joka oli hyvin toimiva klassinen portteri. Olutta enemmän kysymyksiä herätti etiketti ja oluen nimi. Koiramysteeri jäi tosin tällä kertaa ratkaisematta. Skottilaispanimo Brewdogin Abstrakt -sarjassa on ollut sekä huippuja että pohjanoteerauksia. Tällä kertaa AB:19 yhdisti onnistuneesti tynnyrikypsytettyjä saisoneja. Herukkaa, mausteita ja rommitynnyreitä. Tämä toimi varsin hyvin.

Stigbergetsin West Coast IPA palautti makumaailman humalan puolelle. Nyt oltiin lähellä Plinyä ja mukana oli hyvä humalapuraisu, mehukasta havuisuutta, trooppisia hedelmiä ja kokonaisuus oli raikas. Perään Rodenbachin Alexander, joka saatiin onneksi alkuperäisen jenkkilanseerauksen jälkeen lopulta myös Eurooppaan. Todella vahva ja makea kirsikkaisuus peittivät panimolle tyypillisen maitohappoisen pohjan. Kirsikat olivat liikaa ja voisivat mahdollisesti laantua kellarissa omassa rauhassaan. Tämä on vielä liian makea mutta voi varmasti toimia monelle jotka pitävät makeammista lambiceista kuten monista maitokaupasta löytyvistä.

Loppuillasta maistui myös Beerbliotekin Eternal Darkness Barrel Aged josta paistoi läpi vahva savuisuus. Tynnyrit vaikuttaisivat olevan Mackmyran tislaamosta sillä savuisuus oli varsin tuttu muista vastaavista oluista. Plussaa tölkkiformaatista. Evil Twinin Liquid Double Fudgesta oli haasteellista löytää nimensä mukaisia makuja ja tuntui hieman perusstoutilta vaikkakin ihan hyvin tehdyltä. Ennen illan viimeistä olutta vuorossa oli Kanavan Panimon Toivo Red Alen 6% versio. Ihan hyvä ja toimiva maltainen olut jolla oli hyvä pohjustaa Brewdogin barleywineä AB:20. Panimolle tyypillisen tuhti ja voimakas olut joka tyylilajissaan toimi ihan hyvin. Kummatkin illan Abstraktit olivat paremmasta päästä sarjan kokeilluista oluista. Tässä vaiheessa oli sopiva päättää istunto ja osallistujat poistuivat tyytyväisinä paikalta.

 

Illan agendaa

Kyllä toisella puolella maailmaakin osataan

Nightmare on Brett x3

About the Author

Hankala Asiakas

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *