Olutraadin helmikuinen istunto

Bottleshare – mikä mainio tekosyy viettää ilta rakkaan harrastuksen ja hyvän seuran parissa. Tällä kertaa ohjelmassa oli reilut parikymmentä kokeiltavaa olutta ja vuoren verran eri tyylien kavereiksi valittuja juustoja. Apuvälineet Untappd ja Ratebeer, tyyli on vapaa, valmiina ja hyvien etukäteisvalmistelujen (kaikille mahdollisimman monta uutta tikkausta, right?) huipentumana, oli aika avata illan ensimmäinen olut. Tällä kertaa mukana oli varsin paljon barleywinejä sekä raskaampaa osastoa joten oli tärkeä huolehtia hyvästä nauttimisjärjestyksestä ja jatkuvasta nesteytyksestä (vedellä).

Ilta avattiin viimeisimmällä vuosikerralla Nils Oscarin Winter Editionista. Tuhti talviolut oli tuoreena varsin makea ja osoitti selkää kellarointipotentiaalia. Tästä olikin blogissa aiemmin kirjoiteltu ja kyseinen olut kehittyy tunnetusti iän myötä (tarpeeksi vanhat vuosikerrat ovat sen sijaan nimeltään Julöl). Perään otettiin luovalta italiailaispanimolta Baladinilta hämmentävän nimisestä barleywine-sarjasta Islay-tynnyröity Xyauyù Fumè (2010). Kyseinen pullo oli saanut kypsyä nelisen vuotta allekirjoittaneen kellarissa ja ostohetkellä erittäin savuisesta oluesta oli vuosien mittaan kehittynyt pehmeä ja maltainen ohraviini. Savuisuus oli kadonnut lähes kokonaan mutta kyseisen sarjan oluiden äärimmäinen makeus oli edelleen läsnä. Tämän kohdalla voi suositella vielä reippasti pidempää kellarointia jos se hieman makeutta pehmentäisi. Muuten kyllä oikein nautinnollinen ja täyteläinen laatuolut.

Makuaistia virkistämään otettiin seuraavaksi Kööpenhaminan kulttiruokalan WarPigsin Humulus Cumulus. Muutaman viikon ikäisen pullon suhteen odotukset olivat korkealla, mutta olut oli yllättäen kovin katkera ja jopa epämiellyttävä. Todella kuiva, lyhyt, sakea ja maussa oli häiritsevää valkopippuria. Harmillinen pettymys muuten päteviä oluita valmistavalta savustamopanimolta. Seuraavaksi Angolan tuliaisia Nocal -nimisen lagerin (by Heineken) muodossa. Sopiva makuaistin nollaamiseen ja uuden maan tikkaamiseen mutta eipä juuri muuhun.

Seuraavaksi vuorossa oli todellinen ohraviinikuninkaiden kohtaaminen, hieman samalla tavalla kuin syksyllä. O’Hanlonsin valmistama Thomas Hardy’s Ale vuodelta 2006 versus italialaisen Interbraun vuoden 2015 versio. Uusi vuosikerta oli edelleen viinainen ja kaoottinen eikä muutaman kuukauden lisäkypsytys tämän luokan oluissa kovinkaan paljoa ollut muuttanut. Vuoden 2006 oli allekirjoittaneelle uusi näistä O’Hanlonsin pulloista ja harmillisesti kokeilluista vuosikerroista heikoin. Nokea, asfalttia ja jopa tervaa. Kuivuneita hedelmiä, rusinoita, taateleita ja muuta mitä olisi odottanut, ei kovinkaan paljoa löytynyt vaan ensin mainitut peittivät kaiken alleen. Tältä olisi odottanut selvästi enemmän mutta toisaalta kun puhutaan tyylilajin ehdottomasta eliitistä, ovat odotukset myös äärimmäisen korkeat. Ehkä kyseinen pullo oli heikompi yksilö, säilytysolosuhteet vaikuttaneet asiaan tjsp. Tähän väliin oli sopiva korkata Tukholman Monks Cafén omista sekoituksista Blend No. 33 Invincible Gueze Style Sthlm Ale. Mainio sekoitus belgialaista happamuutta ja Mackmyra -viskitynnyriä. Oluen nimen huvittava kirjoitusvirhe ei makuelämystä lannistanut. Pullon sisältö oli erinomaista sekoitusta ja selvästi yksi paremmista Monks Cafén lukuisista sekoituksista. Kyseinen ravintolaketju on aiemmin sekoitellut mm. De Molenin ja Goose Islandin (Bourbon County Brand Stout) oluita. Kannattaa muuten käydä Wallingatanin tai Sveavägenin baareissa jos Tukholmassa vierailee.

Lisää barleywineä ja tällä kertaa Põhjalan erinomaisen Odraveinin kellarisarjan versio Odravein Port & Cognac. Nimensä mukaisesti kahdenlaisissa tynnyreissä kypsytetty juoma toi ensin konjakkia jälkimaussa mutta lämmetessään esiin nousi myös portviinin makeus. Ei tästä valitettavasti ole alkuperäisen tynnyröimättömän Odraveinin voittajaksi ole vaikka olikin miellyttävä. Seuraavaksi hypetetyn Omnipollon ja vielä enemmän hypetetyn Trilliumin yhteistyöstout Outside The Lines. Makea, keinotekoinen ja harmillisen yksiuloitteinen. Tältä olisi odottanut enemmän mutta toisaalta yleensä Omnipollon stoutien kohdalla päälle iskee häiritsevä keinotekoisten aromien ja yltiömakeuden sotku, nestemäinen karkkiähky.

Vielä enemmän barleywinejä! Seuraavaksi oli Suomessakin suhteellisen usein esiintyvän Great Divide -panimon Old Ruffian ja sen bourbontynnyröity versio. Edellisestä Old Ruffianista on allekirjoittaneella kulunut ainakin 5-6 vuotta joten oli hyvä ottaa tämä uudelleen arvioon. Edelliskerralla todella viinainen ja sekava barleywine oli tällä kertaa vuoden 2016 vuosikertaa ja myös varsin nuori versio. Muistikuvat pitivät aika hyvin paikkansa mutta olut oli kyllä ihan toimiva eikä nuoren barleywinen räikeys häirinnyt liikaa. Barrel Aged Old Ruffian vuodelta 2015 oli ehtinyt jo levätä pullossa jonkin aikaa ja toi miellyttävän vaniljaisen ja tuhdin makuelämyksen. Tynnyri ei lyönyt yli vaan oli varsin hyvällä tasolla ja kokonaisuus tyylikäs ja sopivan kompleksi. Tällä kertaa tynnyröity versio vei voiton. Tässä vaiheessa iltaa jaettiin vanhojen oluiden muistikuvia porukan kesken kuin kalatarinoita konsanaan. Miltä se Eggenbergin vuoden 1992 olut silloin kerran maistuikaan ja miten sen Fuller’sin vuosikerta-alen kehityskaari meneekään? Niin ja se 30-vuotias jouluolut silloin kerran oli kyllä vielä varsin maltainen…

Ei auttanut kuin ottaa lasiin lisää barleywineä ja seuraavaksi legendaarisen Hair of the Dogin Otto From The Wood (2016). Jälleen kerran äärimmäisen kompleksi ja tuhti, lähes hiilihapoton olut. Tuoksu oli erittäin hedelmäinen ja muistuti etäisesti Thomas Hardyn parhaita puolia. Tässä oli sekoitettu kahta eri tynnyrikypsytettyä hedelmävetoista olutta. Mukana oli hyviä tynnyriaromeja, reippaasti mangoa ja lämmetessä jopa estereistä kehittynyttä vaahtobanaanien makua. 13% mutta viinaisuutta ei juurikaan tuntunut. Illanvietossa oli tällä kertaa mukana myös Ratebeer-aktiivi FatPhil joka toi mukanaan eponyymisen oluensa eestiläiseltä Andersonilta – Phat Fil on tumma IPA jossa oli hyvä paahteinen puraisu ja tukeva runko. Phil harmitteli pullon ikää jota oli jo kertynyt liian monta kuukautta, mutta kokonaisuus oli silti vielä ihan toimiva.

Tähän väliin otettiin hieman jenkkiolutta silittelemään makunystyröitä uudelleen vireeseen. Chicagon Pipeworksin Lizard King oli hyvä APA hedelmäisellä ja kevyellä mutta tuntuvalla humaloinnilla. Muutaman kuukauden ikäinen tölkki tosin mutta tässä vaiheessa iltaa se oli se ja sama. Perään Amagerin 4 kuukauden ajan Jameson-tynnyröityä Green, Green Bansheeta. Viskiä tästä oli haastavampaa löytää mutta viinaisuutta oli reippaasti enemmän kuin 11% olisi antanut odottaa. Keskustelut tässä vaiheessa kohdistuivat Amagerin käyttämään hiivakantaan ja että onko se tarpeeksi laadukas. Lopputulos sekalainen ja epätieteellinen.

Tässä vaiheessa iltaa oli hyvä nollata makuaistia Hanssensin Oude Kriek Schaerbeeksellä, josta kyseessä oli varsin tuore pullo. Kyseisen panimon oluet ovat yleensä tuoreena äärimmäisen happamia eikä tämä ollut poikkeus.  Voi suuparka kun tätä ikenet irvessä juotiin. Tälle muutama vuosi kellarissa ja se todennäköisesti pehmenisi erittäin miellyttäväksi. Väriltään kuin lohikäärmeen (?) verta. Perään otettiin neljä vuotta kellarissa odotellut Harviestounin Ola Dubh -sarjan Ola Dubh 1991, jota on nimensä mukaisesti kypsytelty kyseiseltä vuodelta peräisin olevissa Highland Park -viskitynnyreissä. Nämä vuodet kellarissa olivat tuoneet mukaan lisää kompleksisuutta jo tuoreena hyvän oluen päälle. Miellyttävä ja maukas vanha ale sopivalla viskivivahteella. Lisää tummaa olutta oli luvassa etelänaapurimme Must Lips Pruulikoda -panimolta. Viron 98. vuosipäivän kunniaksi tehty EV98 oli paahteinen ja hieman jopa paahtoleipämäinen kitkerähkö porter. Valitettavan yksiuloitteinen tosin. Tästä oli myös EV99 mutta se taisi unohtua illan vierähtäessä yhä nopeammin kohti seuraavaa aamua.

Latviasta oli mukana Alus Darbnīca Labietisin Dravnieka Atraitne 13% vahvuinen braggot jossa maltaiden paahde ja makeus tulivat hienosti esiin. Harvinaisempia tyylilajeja on aina mielenkiintoista kokeilla. Perään Dark Horsen Reserve Special Black Ale josta ei sen tarkempia muistiinpanoja mutta joka oli ihan OK tumma pintahiivaolut.

Loppuvaiheessa arvioon otettiin Redchurchin kolme eri maitokauppaolutta. Pillar of Salt oli todella kirpeä gose, Life of Plants miellyttävä berliner weisse ja Tartelette oli yllättävän makea ja toimiva jälkimmäisen tyylin edustaja. Lopulta lasiin kaatui myös Pühasteen tuhti rusinoiden ja rommilla huuhdellun vaniljan kanssa kypsytetty imperial stout Dekadents. Tämän kohdalla raati jakautui kahtia, osa piti tästä ja osa ei taas ollenkaan. Kovin yrttinen mutta ihan toimiva allekirjoittaneen mielestä. Tässä kohtaa oli illan virallinen istunto ohi ja suunnaksi otettiin oma koti. Osa tosin jatkoi vielä lähellä sijaitseviin Kallion juottoloihin vapaamuotoisen agendan parissa (ei kovin fiksu veto, ainakaan jälkikäteen kysyttäessä). Jossain vaiheessa iltaa maisteltiin myös virolaisen Jaanihanson siideriä mutta siitä ei sen suurempia muistiinpanoja tehty – hyvää taisi olla.

 

Lähtöasetelma

About the Author

Hankala Asiakas

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *