Makupareja etsimässä – Jameson & Hiisi/Donut Island

Kesäkuisena torstai-iltana oli aika suunnata Tommyknockeriin kiinnostavaa teemailtaa varten. Tämä oli eräänlainen jatko-osa vajaa 1,5 vuotta sitten järjestetylle makupari-illalle. Tällä kertaa viskit tulivat Jamesonilta ja oluet Hiisi/Donut Island -akselilta. Mukana viskejä valitsemassa oli Jamesonin brand ambassador David O’Shea ja Hiisi/Donut Islandin Mika Oksanen. He olivat järjestäneet muutaman mielenkiintoisen juomakombon joita pääsisimme kokeilemaan. Ensin toki käytiin läpi irlantilaisen viskin ja erityisesti Jamesonin taustoja.

Irkkuviskeistä opittiin mm. kolmasti tislauksesta, naapurimaan viskien tunnetun turpeisuuden puuttumisesta ja bourbon-, sherry- ja portviinitynnyrien käyttämisestä. Lasin reunalle pyörittämällä syntyvät “jalat” ovat irkuilla “kyyneleet” ja mitä hitaammin ne valuvat alas lasin reunaa, sitä vanhemmasta tuotteesta olisi kyse. Ohran osuus vaikuttanee myös siihen. Keskustelu oli lentävää ja välillä ihmeteltiin sherrytynnyrien saatavuuden ja brittileidien sherrytottumusten muutosten korrelaatiota (?) kun taas jossain vaiheessa opittiin että Jameson tekee myös ostamistaan täysistä sherrytynnyreistä viinietikkaa päästäkseen tynnyröimään viskiään. David oli mainio esiintyjä ja alueensa asiantuntija, joten tarinaa riitti. Mika puolestaan kertoi oluen valmistamisesta ja erityisesti makuparien suunnittelusta.

Ensimmäisen parin muodostivat Jamesonin perusversio ja Donutin Frisco Disco. Viskin tuoksussa oli aprikoosia ja vaniljaa. Ensin maku tuntui lähinnä suun keskellä, kun toisella huikalla päästiin valelemaan makua koko suuhun. Karamellisuus oli miellyttävä. Frisco Discon citra ja pehmeä puraisu oli tuttu entuudestaan. Kun oluen perään maistoi viskiä, tuli makumaailmasta hämmentävän saippuainen. Kuin sitruunainen käsitiskiaine, mutta hyvällä tavalla. Toiseen suuntaan, eli ensin viski ja sitten olut, nousi esiin mansikkaisuutta. Kokonaisuus kumpaankin suuntaan oli pyöreä ja mielenkiintoisen erilainen puolin ja toisin.

Toiseen erään vuorossa oli Jameson Crested, jossa on enemmän ohraa kuin normiversiossa ja tynnyreissä enemmän sherryä kuin bourbonia. Kuivempi tynnyrin maku ja pippurisen polttava kokonaisuus. Tämän pariksi herrat olivat valinneet Hiisin Inki -inkiväärioluen. Tuoreena olueen lisätty inkivääri on parasta tuoreena nautittuna sillä se kuuleman mukaan feidaa ajan myötä. Allekirjoittanut ei inkiväärioluista niinkään pidä mutta tämä meni varsin hyvin tyylilajissaan. Pehmeä inkivääri ja viskin pippurisuus kilpailivat huomiosta kun viski oli maistettu ensin. Olut edellä oli taas hyvin erilainen ja inkivääri nousi selvästi voimakkaammin esiin. Tämä on yksi Hiisin gluteenittomista oluista ja keskustelu lähtikin tälle sivuraiteelle. Gluteenittomien oluiden markkina on kuulemma kasvanut ja niitä tehdään entistä laadukkaammilla raaka-aineilla. Tämä on muutos “alkuaikojen” harvoihin gluteenittomiin tuotteisiin jotka oltiin tehty lähinnä kalpeista, jo valmiiksi vähägluteenisista aineksista. Eipä ihme että ne maistuivat silloin keskimäärin juomakelvottomilta. Nykyinen meininki ja proteiinien pilkkominen entsyymeillä mahdollistaa selvästi paremman makuiset lopputuotteet.

Takaisin makuparien maailmaan. Seuraava viski oli Black Barrel jota oltiin kypsytetty erityisellä tekniikalla käsitellyissä tynnyreissä. Bourbontynnyreistä oli poltettu noin 5mm kerros pois jolloin tynnyrin kypsytyskapasiteetti ja puu, jonka kosketukseen tisle pääsee, olivat erilaiset kuin normaalit käytetyt bourbontynnyrit. Hunajainen, neilikkainen, vaniljainen, öljyinen ja kevyesti palaneen makuinen viski oli varsin maistuva. Tämän kylkeen kokeiltiin Donutin uudehko karviaismarjasour Atomic Swing. Tämä kombo oli erityisen kiinnostava sillä hapanolut voi toisinaan toimia yllättävän hyvin tuhdin viskin seurana. Oluen kevyt suolaisuus ja happamuus poreilivat mukavasti viskin päällä. Omenaa ja päärynääkin tuntui löytyvän. Olut edellä suu taas muuttui yllättävän kuivaksi ja viskin vaniljaisuus pääsi upeasti esiin kuivuuden päälle. Tässä kontrasti “eri suuntiin” oli todella selkeä ja yhdistelmä varsin toimiva.

Viimeinen pari tarjoili Jamesonin mielenkiintoisen Caskmates -tynnyrikokeilun ja Donutin klassikon Mustan Munkin. Viskin tarina kertoi Jamesonin lähettäneen viskitynnyrit paikalliselle panimolle, joka kypsytti siinä stoutiaan ja jonka jälkeen tynnyrit palautettiin Jamesonille viskin viimeistelyä varten. Tuoksussa tuli vahvasti esiin minttukaakao, suklaa ja fudge. Todella upea tuoksu ja maku toimi myös, vaikkei se ihan samoihin ulottuvuuksiin tuoksun kanssa päässytkään. Musta Munkki tuoksui hieman ikääntyneeltä sillä pullo oli 1-1,5 vuoden ikäinen. Maussa tuntui katkeruus ja mukava kevyt pullossa kypsyminen. Olut edellä loi viskin kanssa kermaisen ja kirsikkaisen, jopa marjatiivistemäisen, makumaailman. Toisin päin, viski alla, kääntyi olut ujompaan suuntaan. Katkeruus ei puskenut niinkään läpi ja olut tuntui hieman kesytetyltä. Mielenkiintoinen tämäkin kombo ja se oli varsin erilainen eri suuntiin kokeiltuna.

Lopuksi kokeiltiin vielä yksi sooloviski, Blender’s Dog, joka oli Jamesonin mestarisekoittajan käsialaa. Sekalaiset tynnyrit olivat olleet käytössä ja tuote tuntui varsin erilaiselta muihin verrattuna. Todella puhdas viski johon tynnyröinti toi kuivuutta mutta kovin vähän erikoisempia vivahteita. Elegantti ensivaikutelma. Tähän päätettiin sessio josta isot kiitokset isännille – sláinte!

 

Lasit rivissä

Viskit rivissä

About the Author

Hankala Asiakas

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *