Posts Categorized: Matkaraportit

USA osa 1: Pliny the Younger

Huh, tästä se lähtee. Ensimmäinen vierailu Jenkeissä yli 10 vuoteen ja ensimmäistä kertaa Kaliforniassa. Odotukset olivat luonnollisesti suuret ja vaikka kyseessä olikin ns. perheloma eikä beercation, oli olutta myös luvassa. Edessä oli pari viikkoa oluen luvatussa maassa jossa on niin paljon kokeiltavaa, koettavaa ja nähtävää. Hyvät valmistelut ja pienet lämmittelyt alla oli aika lähteä matkaan. […]

Matkavalmisteluja

Tammikuu on ollut suhteellisen hiljainen olutkuukausi. Joulun ja uudenvuoden jälkeen ei toki koittanut tipaton/ipaton/dipaton tai mikään muukaan vaan normaali arki ilman sen suurempia oluttapahtumia. Muutama olut satunnaisesti stadissa, Verified Venueiden selailemista uusien oluiden toivossa ja kotikellarin tyhjentämistä kun ei uusia oluitakaan jaksanut tilata. Ehkä on ihan hyvä aloittaa vuosi normaalia rauhallisemmin ja odotella esim. Ratebeer […]

Berliinin tunnelmissa

Allekirjoittanut yhdisti voimansa parin ruotsalaisen beer geekin kanssa ja kohteeksi valikoitui Berliini. Laagerin luvatussa maassa oli tällä kertaa tarjolla astetta enemmän pintahiivaoluita ja muuta hauskaa verrattuna parin vuoden takaiseen visiittiin Berliinissä. Lähtökohta reissulle oli käydä Stonen panimolla noutamassa kolmen vuoden takaisin crowdfundingkampanjan palkinto-oluet. Kyseessä siis Stonen ja heidän ystäväpanimoiden Groundbreaking Collaborations -sarjan oluita reippaissa magnumpulloissa. […]

Hankala Asiakas x Lahtikko #4

Lahtikko-zine on ehtinyt jo neljänteen numeroonsa (kts. ensimmäinen) ja tällä kertaa mukana on myös Hankala Asiakas. Tarina vie lukijat muutaman vuoden takaiselle panimovierailulle Carlsbergille Kazakstanissa. Bönthöö Bönthöö -blogista löydät tarkemmat tiedot mistä tämä mainio julkaisu otetaan haltuun – mukana perinteiseen tapaan tarinoita ja jorinoita oluesta ja muista aiheista (ja niiden ympäriltä). Check it out! Tässä […]

Kuukauden kohokohdat: kesäkuu

Kesäkuu oli vilkas olutkuukausi sisältäen hyviä oluita kotona ja lähibaareissa, mutta myös Vaasassa ja Dublinissa reissujen myötä. Lisäksi Hankala Asiakas täytti kesäkuussa vuoden ja Cool Headin toimesta keitetty mustikkakeitto oli luonnollisesti hieno tapaus, vaikka tuote pääsikin myyntiin virallisesti vasta 1.7. Jouluoluistakin kokeiltiin pari vanhempaa yksilöä. Kesäkuun alussa päästiin vihdoin maistelemaan oluita ulkosalla ja tässä jälleen raporttia […]

Kööpenhaminassa mustikkaolutta hakemassa

Cantillonin vuodesta 2005 lähtien (vaihtelevin vuosikerroin) julkaistua Blåbær Lambikia on aiemmin saanut mukaan ostettuna hyvin rajoitetusti, vain Kööpenhaminan Ølbutikkenista. 2017 vuosikerta tehtiin kovaan maineeseen nousseelle Himmeriget -baarille ja tänä vuonna tarjolla oli 152 pulloa mukaan ostettavaksi. Näistä kaksi olivat kohutut 3l ja 1,5l pullot ja loput olivat 0,75l ja 0,375l kokoisia. Kaksi innokkainta jonottelijaa olivat saapuneet jo […]

Omnipollos Hatt 2 vuotta

Viime viikonloppuna oli tarjolla varsin kovan luokan kattaus oluita. Länsinaapurimme olutihmeen Omnipollon Tukholman baarin kaksivuotisjuhliin oli maailmalta (=lähinnä Jenkeistä) viimevuotiseen tapaan tuotu monta olutta ja panimoa joiden oluita harvemmin täällä päin maailmaa pääsee kokeilemaan. Tämän viikonlopun tarjonta oli Ratebeerin ym. listojen kärkisijoilla keikkuvien panimojen oluiden perässä juokseville pienimuotoinen unelmien täyttymys. Missä muualla (pl. Mikkeller) saat […]

Angola, Botswana ja Namibia – Olutta etsimässä

Afrikkaan oluen perässä? Siihen tarkoitukseen on parempiakin kohteita eli kyseessä ei ollut ns. #beercation, mutta matkailu ja oluet ovat yleensä erinomainen yhdistelmä, riippumatta kohteesta. Parin aiemman reissun osalta kyseiseen maanosaan, ei odotuksena ollut kuin vaaleita pohjahiivaoluita ja tavoitteena kokeilla mahdollisimman montaa sellaista näistä ja naapurimaista. Lennot Qatarin kautta eteläiseen Afrikkaan ja tien päällä reilut pari viikkoa – […]

Masia Agullons – Hapanolutta Cavan kotiseudulta

Viime viikonloppuna vietettyä Zwanzepäivää juhlistettiin Espanjassa Masia Agullons -nimisen panimon tilalla. Tämä kuvastaa hyvin heidän ja Cantillonin ystävyyssuhdetta. Näin Zwanzen jälkihuumassa kerron parin vuoden takaisesta vierailusta kyseisellä panimolla, joka sijaitsee keskellä Cavasta tunnettua aluetta, lyhyen matkan päässä Barcelonasta. Matka Barcelonasta Vilafranca del Penedèsin kaupunkiin taittui kätevästi junalla ja lähestyessämme asemaa, näkyi monen kuohuviineistään tutun talon mainoksia ja tiloja. […]

Olutta Moldovassa ja Transnistriassa

Moldova on tunnetumpi viiniensä kuin käsityöläisolueidensa osalta joten oli hyvä käydä paikan päällä tsekkaamassa onko craftbeeraalto edennyt sinne asti. Paikallisen Ratebeer-tutun johdatuksella tutustuimme hieman Chisinaun oluihin ja käväisimme myös hämmentävällä Transnistrian alueella Tiraspolissa aistimassa Neuvostoliiton (pullon)henkeä. Chisinau, Moldovan pääkaupunki, on vehreä ja kotoisa pääkaupunki josta tuskin enää huomaa Neuvostoliiton jälkiä. Paljon mainostetaan EU:n ja Moldovan lippujen […]